Reetta Ojanperä

Sairaanhoitaja, terveydenhoitaja

”Olen valmistunut sairaanhoitajaksi vuonna 2009 ja olen aiemmin työskennellyt useamman vuoden muun muassa OYS:n teho-osastolla ja Coronarian Kotisairaalassa. Myöhemmin opiskelin myös terveydenhoitajan pätevyyden, jotta osaamiseni vastaisi kiinnostustani terveyden edistämiseen. Matkustelu ja luonto ovat lähellä sydäntäni, siksipä olen erityisesti perehtynyt matkailuun ja ulkoiluun liittyvään terveyteen, rokotteisiin ja ensiapuun. Myös yleisimpien infektioiden hoito on vahvaa osaamistani.

Olen ollut coronarialainen vuodesta 2016 työskennellen ensin kotisairaalassa parin vuoden ajan. Coronarialla viihdyn, koska työskentelemme yhdessä potilaan parhaaksi jatkuvasti itseämme ja työtämme kehittäen.”